Chapter 22.

Ajatuksia ja avautumisia

                               Nyt tulee diippii shittii

 Heipähei suomalaisen kamraadit! Ajateltiin vähän muistella tätä upeata suomen kieltä ja kirjoittaa huiman kahden enkun kielisen tekstin jälkeen suomeksi. Ollaan tosiaan huomattu et sanat rupeaa olemaan hakusessa kun on kyse äidinkielestämme :D Ei pahasti, mutta usein tulee heitettyä englanninkielisiä sanoja sinne tänne ja sit muisti lyö tyhjää muistellessaan jotakin sanaa. (Ajatelkaa vaan kuinka Marnan venäjän kieli on kärsinyt….voevoe Mitään en myönnä mitään en tunnusta.)

Kaikkea mekin ollaan täällä nähty ja koettu. Jaettu täällä blogissa, sekä käytetty ahkerasti whatsappia. Välillä on ollut kiireitä kun ollaan viimeinkin ruvettu tekemään ”ahkerasti” töitä koulunkin eteen. Etenkin tulevat kolme viikkoa tulee olemaan kiireellisempää aikaa. Jep! Kolme viikkoa koulua jäljellä! Huhhuh. Mitäs me ollaankaan opittu tällä…ainakin matkustelu jää mieleen (tämän takiahan tänne tultiin khrm) :D. Kolme viikkoa koulua ja sitten päälle vielä neljä viikkoa täysin vapaata lomailua! Ollaankin tässä mietitty mitä meinataan tehdä tuona aikana kun tärkeimmät paikat on jo käyty.. Loch Nessiä vois kyllä käydä pyydystämässä jos laukkuun mahtuisi vielä. Ja joskus whatsapp-viesteihin ei olla heti keretty vastaamaan, koska ollaan ihasteltu jotakin juttuja liian paljon. Liittyen noihin reisuihin.

Noin seitsemän viikkoa. 52 päivää. Sit suunnataan jo takaisin Suomeen. Jos tämän reissun alussa pelotti tulla Skotlantiin, ei koskaan olisi uskonut et yhtäkkiä tulee pelko palata Suomeen. Tämä on hyvin outo ja ahdistava tunne. Miksi paluu pelottaa? Pelottaa ettei me ei olla enää ketään sielläpäin. Että meiät on jotenkin hylätty ja unohdettu. 

Reilun kahden kuukauden aikana ollaan totuttu tähän elämään Skotlannissa. Kauppareissut sujuu iisisti, ympäristö tuttua, näköala ikkunasta miellyttää (voih ihanat roskikset), kämppikset ja naapurit hyviä kavereita ja seuraa, säähänkin rupeaa tottumaan tuulineen ja sateineen (on se kivaa kun täällä jo täysi kevät kun sillä aikaa Suomessa kuulemma satelee lunta aika-ajoin). Kaikin puolin tämä kämppäkin on jo koti ja ”yhteiselämä” sujuu hyvin. Skottiaksenttikin ruvennut sujumaan, sekä punnat ovat hallussa. Elämä täällä on jo normaalia ja tällä hetkellä on hyvin vaikeata kuvitella itsensä takaisin Suomeen. Vai että pitää taas puhua vain suomea ja kaikki ymmärtääkin sinua? Iiks, bye-bye juoruilut. Skotlanti on jo jollain tapaa koti. Meiän pitää periaatteessa alottaa taas kaikki ihan alusta Suomessa: kämpän etsiminen, muuttopuuhat, vakuutukset, liittymät, netit… Se vaan on jotenkin todella kammottava ja pelottava asia. Just kun on asettunut johonkin, joutuu taas aloittamaan alusta tän sopeutumisprosessin.

Ikävä takaisin on tietty. Pelastuksena ovat olleet ihanat vanhemmat jotka ovat lähetelleet suklaata ja ruisleipää! Heseäkin on kauhea ikävä (ei vois uskoa, mutta tämä oli Marnan suusta… Mut on Hempelläki !). Voi herranpieksut, mehän ollaan ruvettu tykkäämään salmiakista! Nämä maut tuovat meille fiiliksen kodista meren tuolla puolen.

Ikävä on ihmisiäkin. On se eriä nähdä face2face kuin vain viestitellä päivittäin. Ja tässä tämä pelko taas tulee esille. Vaikka viestittelyä on ollut päivittäin, se on muuttunut. Äänensävyt saivat uusia vivahteita. Signaalit heikkenevät.. Kun lähdimme matkaan, kaikki kaverit lupasivat päivitellä kaikkia tekemisiään ja että tulevat kaipaamaan meitä. Niin miten on, ihmiset?

Mitä pidempää ollaan oltu Skotlannissa, sitä vähemmän tuntuu, ettei meitä enää odotetaan. Ovatko kaverit luovuttaneet odotuksen kanssa? Eikö olekaan enää ikävä? Karusti sanottu, mutta vain pari ihmistä tuntuu kyselevän aidosti meidän kuulumisia ja on esittänyt kaipaustaan. Pari niistä on itekkin tällä hetkellä vaihdossa vieläpä. Se on jotenkin surullista ja pelottavaa. Me ollaan koitettu kertoa meidän tekemisistä ja kysellä mitä Suomen puolella tapahtuu. Ja vastaukseksi meidän intoiluun saamme vain pari sanaa, joskus emme sitäkään. Niinkö paljon kiinnosti? Ei muita kysymyksiä? Anteeks minun parikymmentä kysymystä sinun päivästäsi. Awkward. Ei hajuakaan kenen kanssa kaikki nykyään kaveeraa ja mitä puuhailee ja kenen kanssa yms. Ja ennen jaettiin ihan kaikki. Aivan kaikki. Ennen jaettiin sen takia että itse halusi jakaa kokemuksia. Oltiin itse siinä mukana vahvasti, vaikka ei fyysisesti mukana oltukaan. Nykyään jaetaan vain, koska ollaan melkein räjähdetty kyseltyään miljoona kysymystä. 

Pelottaa et kaikilla jo uudet piirit ja me ei enää sovita niihin. Ja tämä pelko on suuri ja kasvaa kotiintuloa kohti. Ei haluttaisi tunkea minnekään, mutta haluttaisiin, että meidät otetaan mukaan porukkaan. Tietenkin tänä aikana on kaikille tullut omia inside-juttuja. Niistäkin olis kiva kuulla edes osa. Laittakaa itsenne meidän tilalle: Mitä haluisitte tietää parhaiden kavereiden menoista? Etenkin niiden, jotka ovat kaukana susta? Jep. KAIKEN. Alkaen draamoista ja ihastuksista, vaikkapa naapurin koiran paskan laadusta (no siis karkeasti jos näin laitetaan). Olisi ihan mukavaa jos jaettaisiin ihan vaan randomeja tunteita. Silloin kun meille ei jaeta mitään, emme mekään enää uskalla sanoa mitään. Vaikka mieli tekis kertoa vaikka ja mitä. Ja vaikka meilläkin on meidän kämppisten kanssa jotain juttuja, ollaan me ne kerrottu teille.

Ja mitkä on nämä ”Teillä on menoa, en halua häiritä, teitä ei kiinnosta”-jutut?! Nämä ihmetyttävät eniten. Ollaan muutettu Skotlantiin ja hetikö meidän kiinnostus lopahti vaikka Suomessa jaksettiin kuunnella? Nyt kyllä olette väärässä. Me ei olla muututtu tässä asiassa mihinkään suuntaan, ei mihinkään. Muistakaa se. Ihmiset, teidän elämä Suomessa ei ole tylsää, jos niin ajattelette, ja siksi ette jaa kuulumisia. Te voitte tehdä siitä kiinnostavan ja meitä kiinnostaa pienetkin asiat! Meille teidän menot eivät ole tylsiä, vaikka olisikin vain kouluhommia tai sohvalla röhnöttämistä tai baarissa huippuhetki oli kun vessassa törmää yhteen tuttuun. Me ollaan koettu ne kaikki ja tiedetään, että aina on silti jotain mitä tapahtui ja haluaisi jakaa. Ollaan huomattu, että jos ollaan aivan hiljaa, kukaan ei ole ruvennut kauheastikaan kaipailemaan. Oikeesti, niin karulta kun se kuulostaakin, tää on totta. Ei me mitään huomionhakuisia nyt yritetä olla, mutta vähän tuo loukkaa. Ja satuttaa ilkeästi.

Sitten kun tullaan takaisin, toivottaisi viimeistään silloin huomaamme pelkojen olevan turhia ja meidän välit on yhtä läheiset kuin ennenkin. Tullaan kehittelemään meidän yhteisiä juttuja sitten siitä lähtien! Auttakaa meitä pääsemään tästä tunteesta pois vielä kun olemme täällä. Ettei mee koko loppuaika siihen, että pohditaan tällasia juttuja aamusta yöhön. Kiitti ja kuitti! (Tässä vaiheessa "LoL naiset")

Kaikella rakkaudella mitä löytyy,

                                                            Marina ja Henna

Chapter 16.

Ajateltiin vähän vaihtelua postauksiimme ja kertoa teille vähän skotti aksentista! Ei sitä varmaan joka kerta jaksa lueskella pelkästään meidän viikon tapahtumia.. Pakko kertoa jotain, mitä ollaan opittukkin täällä (hyvien shoppailupaikkojen lisäksi..)!

Vaihtoon lähtiessämme moni tuli sanomaan: "miten te pärjäätte siellä kun ne puhuu ihan oudosti", "eihän siitä aksentista saa mitään selvää, ootteko ihan varmoja!", "skottiaksentti on ihan eri kieltä, mitään englantia kuullutkaan!". Juu kiitos näistä tsempeistä hemmot..
Pakko myöntää, tää aksentti pelotti varmaan eniten tähän matkaan ryhtyessä. Ei me tälläisiä ajateltu kun haettiin vaihtoon, mut sit jossain vaiheessa rupes avautumaan totuus.. Mutta tässä sitä nyt ollaan! Kokemuksia tähän mennessä? Jaa-a.

Ollaan eniten hengattu täällä muitten vaihtareitten kanssa joten englantia on tullut puhuttua enemmä kuin tarpeeksi.  Thank lord, meidän opettajat puhuvat selvää englantia, eipähän mene opiskelu täysin penkin alle. Silti skotlantilaiseen aksenttiin tulee törmättyä paikassa kuin toisessakin.
Natiiveihin ollaan törmätty eniten kaupan kassalla, kun tädit kysyy "Tarviitko pussia?". Jos rehellisiä ollaan, ei vieläkään saada siitä selvää miten ne sen sanoo, mutta ollaan jo opittu mitä ne tarkoittaa monien "Yes - No - I mean yes - no..I don't know" -epämääräisyyksien jälkeen :D
Meillä on myös kursseja, joissa on paljon skotlantilaisia opiskelijoita keitten kanssa tulee tehtyä ryhmätöitä. Hauskaa on se, kun opettaja kysyy jotain selvästi ja oppilaat vastaa, niin ymmärrät kyllä opettajan, muttet vastausta. Sitten opettaja vaan jatkaa luentoaan vastaukseen kohdistuen. Juu, ois ollu kivaa tietää mikä se vastaus ois ollu! Voi kun skotit voisivat puhua hitaammin..Mut eih.

Kerran päästiin keskustelemaan vähän vanhemman skottimiehen kanssa junamatkalla Glasgowista kotiin. En kyllä ole varma, voiko sitä keskusteluksi sanoa..Ystävällisten skotlantilaisten tapaan, random miekkonen rupesi yhtäkkiä juttelemaan meille ja kyseli hirveesti meistä ja Suomesta. Tais kysellä jotain historia juttuja, mut ei taata että ymmärrettiin oikein. Harmikseen emme tajunneet puoliakaan hänen sanomisistaan :D Katottiin pääosin tyhminä toisiamme ja miljoonan "I'm sorry, can you repeat"-lausahduksien jälkeen toivottiin Kyllän tai Ein olevan oikea vastaus ja riittävän hänelle. Hallelujah tämä ei tapahtunu ensimmäisillä viikoilla. Oltaisiin varmaan lähdetty seuraavalla lennolla takas Suomeen, et juuu nyt ei pysty.
Mutta joo, kyllä skoteista saa selvää! Jotkut puhuu selkeämmin, toisia joutuu vähän kuuntelemaan tarkemmin.  Kiitos meidän kahden kurssin ihanalle James Watt opettajalle joka ymmärtää puhua vähän hitaammin ja selkeästi. Kyllä se aksentti tulee esille, mut ei pahasti. Sanottais, että välillä se kuulostaa ehkä saksalta..? Mutta varmaan pääosin häntä kuunnellen ollaan päästy vähän perille tästä aksentista.
Se kun joku täällä puhuu skottiaksenttia (etenki pojat..) niin uuh aah.

Kuukauden elettyä täällä päin, korvat ovat pikku hiljaa tottumassa tähän outoon englantiin. Oikeastaan ollaan ruvettu tykkäämään siitä tosi paljon! Se on jotenkin erilainen ja hauska. Etenkin ääntäminen poikkeaa verraten mitä koulussa ollaan opiskeltu. Tavoitteena on tartuttaa tämä aksentti itsellemmekin, vaikka pelätään, että suomenpuolen englannin ope tappaa meidän sen takia.. Että jooh, jos tuutte kuulemaan meidän puhuvat outoa englantia, ei hätää, se on vain skottiaksentti! EI huonoa ääntämistä.
Tavoitteeseen pääsemiseen tarvitaan vielä paljon harjoittelua ja natiivien tapaamista. Suomalaiset ovat tunnetusti vähän ujompia puhumaan englantia ääneen muitten seurassa, vaikka omisi hyvän englannintaidon. Me ollaan päätetty, että turhaa sitä ujostella, jos jotain, antaa muitten korjata meidän virheitä ja näin me opitaan. Englanniksi puhuminen on jo arkipäivää, koska sitä on vain pakko käyttää. Sitä rupee jo ajattelemaan englanniksi ja unohtuu välillä suomalaiset sanat, jolloin korvataan englantilaisilla. Mahtavin tunne on, kun huomaa käyttävänsä skottisanoja automaattisesti.

Mutta rauhoittelu muille Skotlantiin koskaan lähteville, älkää pelätkö!! Kaikkeen tottuu ja ei tää ole yhtään paha kuin meitä varoiteltiin! Kyllä nää täällä ihan elekieltäkin ymmärtävät jos ei muuta :D Paras tapa on vain tottua siihen kuuntelemalla. Kuten Kyttä meille ennen matkaa sanoi: "Sitten vain jokin napsahtaa aivoissa".


Miten sitten skottiaksentti erottuu englannin?
Esimerkkejä:

1. Tosi selvä R. 
 -Sorrrry

2. Poistavat -ing päätteestä G:n.
-Goin'

3. Liittävät sanoja toisiinsa ja muotoilevat uusia sanoja.
- 'Mon'en' - Come on then
- Awright? - Are you alright?
 
4. Tämähän on Marinalle Jyppiläisenä tuttua: Sanoja venytellään
-Fine (Faiiiiin)

5. Lausutaan sanoja niellen puolet kirjaimista..Miten tässä nyt koittaa saada selvää!!


Lopuksi vähän perussanastoa:

Aye - Kyllä

Naw - Ei

Not - Nae

Wee -Pieni, vähän

Mate, pal, buddy, lad - Kamu

Belter - Käytetään, kun jokin asia on tosi siistiä ja hyvä.

Cheers! - Tervehdys, kiitos, heippa, kippis....... (yleensä käytetään "Pal" sanan kanssa - Cheers pal")