Chapter 28.

Marina's skills level 100000000000000+

Thoughts.

So there is ONLY 14 days left for us here in Scotland. After that our plane will take us back to Finland. Back to home. Is it okay that Scotland kind of become a home for us, too? And we had a new family here. People started leaving Storie Street.. So sad :(

Soon it would be four months since we moved here as exchange students. Time flies too fast! Well, at least for us.. Sometimes you think that you haven't done anything but in the other hand you have seen so much and done things. You just have to bring them into your mind again. Like reading our old posts over and over again :D Love it.

We had experienced so much. We've seen lots of new places and fell in love with Scottish nature, learned how to live here. We learned how to use pounds (yes, we do know differences of all coins now and it don't take us eternity to find right ones), we understand Scottish accent (well sometimes we still have a problems with that but still..), we know how and where to find things and information.

Our first friend

We met awesome people here. First days we got our rooms, Henna decided to sleep at Marna's room and so happened that she just stayed and we lived together since that (Henna used her room only for a week when her bf came for a visit) :D We met Marina's flatmates together and Hemppe become part of the family!

At the beginning, we were really scared about meeting flatmates and that we have to share a kitchen with them. Henna has never lived with somebody else random (and Marina never saw her flatmates in her previous apartment..). And well, we hated that idea of sharing and compulsory communication with the others. We are Finnish - unsocial, shy people and we would have to meet people at the mornings? No way in Hell! Let's stay in closed room.

Thankfully we didn't do that. We decided to be brave. Yolo is our motto, now through life apparently! Nowadays, we are not sure how we gonna leave this place or what we gonna to do when everyone are left. Just two of us in whole flat. Kitchen is like our living room and we spend lot's of time there cooking/baking or just hanging with roommates.

Everyone of our flatmates are special and kind and funny and good friends for us. As we mentioned before, we are a big family: 

-Bulgarian guy Teodor, fork/broccoli-man is like a big brother we never had and always eating too healthy! Always teasing and joking about us but still, our friend who just have to stand us. 






- Jenni, our big sister! You understand us as a Finn. You left us first and we miss you a lot! :( Thank god you are as crazy as we are and we definitely gonna meet in Finland again! 

-Our French guy, Aurélien. Note for Finns: if you try to pronouns his name right, trust us. You will never get it right. That's why we call him: John, A, creepy-man, cereal friend, carrot boy.. he has too many different names. Man with his cereals and crazy mind. Do you have hangover today mate? Hangoverhangoverhangoverhangover...

-French chicka Delphine! We still have to come up with some nicknames for you. Wait for it :D Is "the best sushi cooker" fine? You are the coolest french girl we know! And sorry for baking so much. Don't hate us and #fuckthefitnessfeelthefatness.

 - Oh and Spanish one. Thank you for those moments we saw you :D 

We learned so much about other cultures (mostly about Bulgaria haha) and to understand others' accents. Every one of us learned a lot and improved.

We met people at school, when traveling and through friends'. We met Aman boy on our first trip to Harry Potter bridge and since then he has been a big help and friend for us! Thanks for standing us. But you know, we are the best company you can get so enjoy haha! Peace. 
There are many people we met, it would take a lot of time to write about everyone. We hope pictures will cover that! 
It was nice opportunity to meet people on ISUKTours. Thanks for the guides for great trips. And the great places we had a chance to visit ! Without you we wouldn't probably visit that much places in UK. Big thank you for all of you, Hoji, Ola, Amit and others !

One night drunk friend.

This is Ludovic. He is nice (hehe).

Teodor-style

One of our guides Hoji and Joan

Omg teamwork here??

Guess who

Yes, we know some Scottish people too :D It was a pleasure to know them and to do school groupworks with (MarkOps - never forget). There are moments we were not sure what you just said but we can just listen your accent for days, so we don't mind. Hope nodding is enough for an answer. 

Thank you also the greatest teacher of all-time, James Watt. What would we do without your lectures twice a week ? And how we're gonna survive without your teasing in lectures about us and our weird culture ?! And muffins.. What we gonna eat now?! Yeah, enjoy your Finlandia-vodka with Irn-Bru and some Finnish chocolate. And thanks for the free coffee !

And us.. sorry for being so annoying with our puerility (Pink fluffy unicorns dancing on rainbow...). We are just crazy like-twins with weird ideas. How we gonna just leave you not seeing you again every morning and day? How about our common jokes and deep/meaningless conversations? Damn. Thanks for making us suffer.

For Henna's flatmates two floor below, oh dear Germans. Sorry for Henna being a ghost for you. Or, at least you heard her once in a while (sorry about that, disturbing your "silence" :D).

For Finnish friends and relatives.. This doesn't mean that we don't miss you! We can't wait to see you too. It has been too long since we talked properly and we just want to see you irl. And we will meet soon! Just a couple of weeks more, you will get us back.

Anyway. We still have time here in Scotland! We still have things to see but they are pretty impossible because of lack of money. But one day, we'll definitely come back to Scotland! But the rest of the days here for now.. Let's not spend our time at home. We have to go out, it's summer coming (please rain, go away)! Meaningless walks without aim are the best ones.

So overall, thanks to everyone we had chance to meet here in Scotland! (and flatmates, thanks for the food) You can't even imagine how much we gonna miss you all and we definitely gonna remember you till our last days (well until dementia will hit us). Thank you for showing places and experiencing everything with us. You are biggest part of our adventure.

And now all guys are like "dah, girls.."

                                                                                                               With love

                                                                                                                               M & H

Chapter 22.

Ajatuksia ja avautumisia

                               Nyt tulee diippii shittii

 Heipähei suomalaisen kamraadit! Ajateltiin vähän muistella tätä upeata suomen kieltä ja kirjoittaa huiman kahden enkun kielisen tekstin jälkeen suomeksi. Ollaan tosiaan huomattu et sanat rupeaa olemaan hakusessa kun on kyse äidinkielestämme :D Ei pahasti, mutta usein tulee heitettyä englanninkielisiä sanoja sinne tänne ja sit muisti lyö tyhjää muistellessaan jotakin sanaa. (Ajatelkaa vaan kuinka Marnan venäjän kieli on kärsinyt….voevoe Mitään en myönnä mitään en tunnusta.)

Kaikkea mekin ollaan täällä nähty ja koettu. Jaettu täällä blogissa, sekä käytetty ahkerasti whatsappia. Välillä on ollut kiireitä kun ollaan viimeinkin ruvettu tekemään ”ahkerasti” töitä koulunkin eteen. Etenkin tulevat kolme viikkoa tulee olemaan kiireellisempää aikaa. Jep! Kolme viikkoa koulua jäljellä! Huhhuh. Mitäs me ollaankaan opittu tällä…ainakin matkustelu jää mieleen (tämän takiahan tänne tultiin khrm) :D. Kolme viikkoa koulua ja sitten päälle vielä neljä viikkoa täysin vapaata lomailua! Ollaankin tässä mietitty mitä meinataan tehdä tuona aikana kun tärkeimmät paikat on jo käyty.. Loch Nessiä vois kyllä käydä pyydystämässä jos laukkuun mahtuisi vielä. Ja joskus whatsapp-viesteihin ei olla heti keretty vastaamaan, koska ollaan ihasteltu jotakin juttuja liian paljon. Liittyen noihin reisuihin.

Noin seitsemän viikkoa. 52 päivää. Sit suunnataan jo takaisin Suomeen. Jos tämän reissun alussa pelotti tulla Skotlantiin, ei koskaan olisi uskonut et yhtäkkiä tulee pelko palata Suomeen. Tämä on hyvin outo ja ahdistava tunne. Miksi paluu pelottaa? Pelottaa ettei me ei olla enää ketään sielläpäin. Että meiät on jotenkin hylätty ja unohdettu. 

Reilun kahden kuukauden aikana ollaan totuttu tähän elämään Skotlannissa. Kauppareissut sujuu iisisti, ympäristö tuttua, näköala ikkunasta miellyttää (voih ihanat roskikset), kämppikset ja naapurit hyviä kavereita ja seuraa, säähänkin rupeaa tottumaan tuulineen ja sateineen (on se kivaa kun täällä jo täysi kevät kun sillä aikaa Suomessa kuulemma satelee lunta aika-ajoin). Kaikin puolin tämä kämppäkin on jo koti ja ”yhteiselämä” sujuu hyvin. Skottiaksenttikin ruvennut sujumaan, sekä punnat ovat hallussa. Elämä täällä on jo normaalia ja tällä hetkellä on hyvin vaikeata kuvitella itsensä takaisin Suomeen. Vai että pitää taas puhua vain suomea ja kaikki ymmärtääkin sinua? Iiks, bye-bye juoruilut. Skotlanti on jo jollain tapaa koti. Meiän pitää periaatteessa alottaa taas kaikki ihan alusta Suomessa: kämpän etsiminen, muuttopuuhat, vakuutukset, liittymät, netit… Se vaan on jotenkin todella kammottava ja pelottava asia. Just kun on asettunut johonkin, joutuu taas aloittamaan alusta tän sopeutumisprosessin.

Ikävä takaisin on tietty. Pelastuksena ovat olleet ihanat vanhemmat jotka ovat lähetelleet suklaata ja ruisleipää! Heseäkin on kauhea ikävä (ei vois uskoa, mutta tämä oli Marnan suusta… Mut on Hempelläki !). Voi herranpieksut, mehän ollaan ruvettu tykkäämään salmiakista! Nämä maut tuovat meille fiiliksen kodista meren tuolla puolen.

Ikävä on ihmisiäkin. On se eriä nähdä face2face kuin vain viestitellä päivittäin. Ja tässä tämä pelko taas tulee esille. Vaikka viestittelyä on ollut päivittäin, se on muuttunut. Äänensävyt saivat uusia vivahteita. Signaalit heikkenevät.. Kun lähdimme matkaan, kaikki kaverit lupasivat päivitellä kaikkia tekemisiään ja että tulevat kaipaamaan meitä. Niin miten on, ihmiset?

Mitä pidempää ollaan oltu Skotlannissa, sitä vähemmän tuntuu, ettei meitä enää odotetaan. Ovatko kaverit luovuttaneet odotuksen kanssa? Eikö olekaan enää ikävä? Karusti sanottu, mutta vain pari ihmistä tuntuu kyselevän aidosti meidän kuulumisia ja on esittänyt kaipaustaan. Pari niistä on itekkin tällä hetkellä vaihdossa vieläpä. Se on jotenkin surullista ja pelottavaa. Me ollaan koitettu kertoa meidän tekemisistä ja kysellä mitä Suomen puolella tapahtuu. Ja vastaukseksi meidän intoiluun saamme vain pari sanaa, joskus emme sitäkään. Niinkö paljon kiinnosti? Ei muita kysymyksiä? Anteeks minun parikymmentä kysymystä sinun päivästäsi. Awkward. Ei hajuakaan kenen kanssa kaikki nykyään kaveeraa ja mitä puuhailee ja kenen kanssa yms. Ja ennen jaettiin ihan kaikki. Aivan kaikki. Ennen jaettiin sen takia että itse halusi jakaa kokemuksia. Oltiin itse siinä mukana vahvasti, vaikka ei fyysisesti mukana oltukaan. Nykyään jaetaan vain, koska ollaan melkein räjähdetty kyseltyään miljoona kysymystä. 

Pelottaa et kaikilla jo uudet piirit ja me ei enää sovita niihin. Ja tämä pelko on suuri ja kasvaa kotiintuloa kohti. Ei haluttaisi tunkea minnekään, mutta haluttaisiin, että meidät otetaan mukaan porukkaan. Tietenkin tänä aikana on kaikille tullut omia inside-juttuja. Niistäkin olis kiva kuulla edes osa. Laittakaa itsenne meidän tilalle: Mitä haluisitte tietää parhaiden kavereiden menoista? Etenkin niiden, jotka ovat kaukana susta? Jep. KAIKEN. Alkaen draamoista ja ihastuksista, vaikkapa naapurin koiran paskan laadusta (no siis karkeasti jos näin laitetaan). Olisi ihan mukavaa jos jaettaisiin ihan vaan randomeja tunteita. Silloin kun meille ei jaeta mitään, emme mekään enää uskalla sanoa mitään. Vaikka mieli tekis kertoa vaikka ja mitä. Ja vaikka meilläkin on meidän kämppisten kanssa jotain juttuja, ollaan me ne kerrottu teille.

Ja mitkä on nämä ”Teillä on menoa, en halua häiritä, teitä ei kiinnosta”-jutut?! Nämä ihmetyttävät eniten. Ollaan muutettu Skotlantiin ja hetikö meidän kiinnostus lopahti vaikka Suomessa jaksettiin kuunnella? Nyt kyllä olette väärässä. Me ei olla muututtu tässä asiassa mihinkään suuntaan, ei mihinkään. Muistakaa se. Ihmiset, teidän elämä Suomessa ei ole tylsää, jos niin ajattelette, ja siksi ette jaa kuulumisia. Te voitte tehdä siitä kiinnostavan ja meitä kiinnostaa pienetkin asiat! Meille teidän menot eivät ole tylsiä, vaikka olisikin vain kouluhommia tai sohvalla röhnöttämistä tai baarissa huippuhetki oli kun vessassa törmää yhteen tuttuun. Me ollaan koettu ne kaikki ja tiedetään, että aina on silti jotain mitä tapahtui ja haluaisi jakaa. Ollaan huomattu, että jos ollaan aivan hiljaa, kukaan ei ole ruvennut kauheastikaan kaipailemaan. Oikeesti, niin karulta kun se kuulostaakin, tää on totta. Ei me mitään huomionhakuisia nyt yritetä olla, mutta vähän tuo loukkaa. Ja satuttaa ilkeästi.

Sitten kun tullaan takaisin, toivottaisi viimeistään silloin huomaamme pelkojen olevan turhia ja meidän välit on yhtä läheiset kuin ennenkin. Tullaan kehittelemään meidän yhteisiä juttuja sitten siitä lähtien! Auttakaa meitä pääsemään tästä tunteesta pois vielä kun olemme täällä. Ettei mee koko loppuaika siihen, että pohditaan tällasia juttuja aamusta yöhön. Kiitti ja kuitti! (Tässä vaiheessa "LoL naiset")

Kaikella rakkaudella mitä löytyy,

                                                            Marina ja Henna

Chapter 3.

Ikävä - sana jota tullaan varmasti käyttämään tulevan vaihdon aikana liiankin usein.
Nyt jo lasketaan päiviä ja tunteja lähtöön sekä mietitään miten pystyisi ahtaamaan kaikki ystävät matkalaukkuun ja ottamaan mukaan. Vaikka kuinka koittaa rauhoitella sillä, että joku neljä ja puoli kuukautta on lyhyt aika ja nykyteknologialla pystyy pitämään hyvin yhteyttä plaaplaa..Mutta kyllä se kaipaus tulee olemaan suunnaton.

Näissä viimeisimmissä bileissä missä käyty sekä kouluhommia tehdessä, on tullu sellainen olo, että mekin missataan tosi paljon. Lohjan porukka on vaan niin paras ja toivotaan ettei meitä unohdeta tona aikana ja päästään takas mukaan. Miten me kestetään ilman teitä ja teiän juttuja! Muuallakin Suomessa asustelevat mursut ja murmelit sekä manaatit, älkää tekään unohtako meitä. Ollaan kumminki Hempen kanssa ihania ihmisiä, eiks je?! Välillä ajatukset harhailee ja mietitään tosissaan, onko tämä lähtö nyt kovinkaan järkevää. Pitää jättää liian monta asiaa taakse ja pari juttua jää kesken..Mutta sitten taas ravistellaan päätä ja heitetään tällaiset ajatukset pois. Tää vaihto tulee olemaan upea, unohtamaton kokemus ja mikään asia ei häviä täältä koti Suomesta.

Kaikki kyselee "millos se teiä lähtö on" ja halailee kuin nähtäisiin viimeistä kertaa. Hennan kanssa ei millään vielä pystytä sisäistämään, että oikeesti ollaan lähdössä ja pian pitäisi sanoa viimeiset heipat. Varmaan perillä, kun isutaan omissa huoneissaamme ja totuus iskeekin päin näköä. Pitää varoa ettei lähdetä pakokauhun valtaamana uimaan takas.. En mitenkään voi luvata etten itkisi lentokentällä, sori Emi. Hassua kun sitä odottaa enemmän sitä paluumatkaa ja jälleennäkemisiä. 

Mutta jooh, nyt loppu masistelu ja jatketaan positiivisella asenteella eteenpäin! Enään 8 päivää jäljellä lähtöön! Jaiks!

Best Regards

Marna