Chapter 22.

Ajatuksia ja avautumisia

                               Nyt tulee diippii shittii

 Heipähei suomalaisen kamraadit! Ajateltiin vähän muistella tätä upeata suomen kieltä ja kirjoittaa huiman kahden enkun kielisen tekstin jälkeen suomeksi. Ollaan tosiaan huomattu et sanat rupeaa olemaan hakusessa kun on kyse äidinkielestämme :D Ei pahasti, mutta usein tulee heitettyä englanninkielisiä sanoja sinne tänne ja sit muisti lyö tyhjää muistellessaan jotakin sanaa. (Ajatelkaa vaan kuinka Marnan venäjän kieli on kärsinyt….voevoe Mitään en myönnä mitään en tunnusta.)

Kaikkea mekin ollaan täällä nähty ja koettu. Jaettu täällä blogissa, sekä käytetty ahkerasti whatsappia. Välillä on ollut kiireitä kun ollaan viimeinkin ruvettu tekemään ”ahkerasti” töitä koulunkin eteen. Etenkin tulevat kolme viikkoa tulee olemaan kiireellisempää aikaa. Jep! Kolme viikkoa koulua jäljellä! Huhhuh. Mitäs me ollaankaan opittu tällä…ainakin matkustelu jää mieleen (tämän takiahan tänne tultiin khrm) :D. Kolme viikkoa koulua ja sitten päälle vielä neljä viikkoa täysin vapaata lomailua! Ollaankin tässä mietitty mitä meinataan tehdä tuona aikana kun tärkeimmät paikat on jo käyty.. Loch Nessiä vois kyllä käydä pyydystämässä jos laukkuun mahtuisi vielä. Ja joskus whatsapp-viesteihin ei olla heti keretty vastaamaan, koska ollaan ihasteltu jotakin juttuja liian paljon. Liittyen noihin reisuihin.

Noin seitsemän viikkoa. 52 päivää. Sit suunnataan jo takaisin Suomeen. Jos tämän reissun alussa pelotti tulla Skotlantiin, ei koskaan olisi uskonut et yhtäkkiä tulee pelko palata Suomeen. Tämä on hyvin outo ja ahdistava tunne. Miksi paluu pelottaa? Pelottaa ettei me ei olla enää ketään sielläpäin. Että meiät on jotenkin hylätty ja unohdettu. 

Reilun kahden kuukauden aikana ollaan totuttu tähän elämään Skotlannissa. Kauppareissut sujuu iisisti, ympäristö tuttua, näköala ikkunasta miellyttää (voih ihanat roskikset), kämppikset ja naapurit hyviä kavereita ja seuraa, säähänkin rupeaa tottumaan tuulineen ja sateineen (on se kivaa kun täällä jo täysi kevät kun sillä aikaa Suomessa kuulemma satelee lunta aika-ajoin). Kaikin puolin tämä kämppäkin on jo koti ja ”yhteiselämä” sujuu hyvin. Skottiaksenttikin ruvennut sujumaan, sekä punnat ovat hallussa. Elämä täällä on jo normaalia ja tällä hetkellä on hyvin vaikeata kuvitella itsensä takaisin Suomeen. Vai että pitää taas puhua vain suomea ja kaikki ymmärtääkin sinua? Iiks, bye-bye juoruilut. Skotlanti on jo jollain tapaa koti. Meiän pitää periaatteessa alottaa taas kaikki ihan alusta Suomessa: kämpän etsiminen, muuttopuuhat, vakuutukset, liittymät, netit… Se vaan on jotenkin todella kammottava ja pelottava asia. Just kun on asettunut johonkin, joutuu taas aloittamaan alusta tän sopeutumisprosessin.

Ikävä takaisin on tietty. Pelastuksena ovat olleet ihanat vanhemmat jotka ovat lähetelleet suklaata ja ruisleipää! Heseäkin on kauhea ikävä (ei vois uskoa, mutta tämä oli Marnan suusta… Mut on Hempelläki !). Voi herranpieksut, mehän ollaan ruvettu tykkäämään salmiakista! Nämä maut tuovat meille fiiliksen kodista meren tuolla puolen.

Ikävä on ihmisiäkin. On se eriä nähdä face2face kuin vain viestitellä päivittäin. Ja tässä tämä pelko taas tulee esille. Vaikka viestittelyä on ollut päivittäin, se on muuttunut. Äänensävyt saivat uusia vivahteita. Signaalit heikkenevät.. Kun lähdimme matkaan, kaikki kaverit lupasivat päivitellä kaikkia tekemisiään ja että tulevat kaipaamaan meitä. Niin miten on, ihmiset?

Mitä pidempää ollaan oltu Skotlannissa, sitä vähemmän tuntuu, ettei meitä enää odotetaan. Ovatko kaverit luovuttaneet odotuksen kanssa? Eikö olekaan enää ikävä? Karusti sanottu, mutta vain pari ihmistä tuntuu kyselevän aidosti meidän kuulumisia ja on esittänyt kaipaustaan. Pari niistä on itekkin tällä hetkellä vaihdossa vieläpä. Se on jotenkin surullista ja pelottavaa. Me ollaan koitettu kertoa meidän tekemisistä ja kysellä mitä Suomen puolella tapahtuu. Ja vastaukseksi meidän intoiluun saamme vain pari sanaa, joskus emme sitäkään. Niinkö paljon kiinnosti? Ei muita kysymyksiä? Anteeks minun parikymmentä kysymystä sinun päivästäsi. Awkward. Ei hajuakaan kenen kanssa kaikki nykyään kaveeraa ja mitä puuhailee ja kenen kanssa yms. Ja ennen jaettiin ihan kaikki. Aivan kaikki. Ennen jaettiin sen takia että itse halusi jakaa kokemuksia. Oltiin itse siinä mukana vahvasti, vaikka ei fyysisesti mukana oltukaan. Nykyään jaetaan vain, koska ollaan melkein räjähdetty kyseltyään miljoona kysymystä. 

Pelottaa et kaikilla jo uudet piirit ja me ei enää sovita niihin. Ja tämä pelko on suuri ja kasvaa kotiintuloa kohti. Ei haluttaisi tunkea minnekään, mutta haluttaisiin, että meidät otetaan mukaan porukkaan. Tietenkin tänä aikana on kaikille tullut omia inside-juttuja. Niistäkin olis kiva kuulla edes osa. Laittakaa itsenne meidän tilalle: Mitä haluisitte tietää parhaiden kavereiden menoista? Etenkin niiden, jotka ovat kaukana susta? Jep. KAIKEN. Alkaen draamoista ja ihastuksista, vaikkapa naapurin koiran paskan laadusta (no siis karkeasti jos näin laitetaan). Olisi ihan mukavaa jos jaettaisiin ihan vaan randomeja tunteita. Silloin kun meille ei jaeta mitään, emme mekään enää uskalla sanoa mitään. Vaikka mieli tekis kertoa vaikka ja mitä. Ja vaikka meilläkin on meidän kämppisten kanssa jotain juttuja, ollaan me ne kerrottu teille.

Ja mitkä on nämä ”Teillä on menoa, en halua häiritä, teitä ei kiinnosta”-jutut?! Nämä ihmetyttävät eniten. Ollaan muutettu Skotlantiin ja hetikö meidän kiinnostus lopahti vaikka Suomessa jaksettiin kuunnella? Nyt kyllä olette väärässä. Me ei olla muututtu tässä asiassa mihinkään suuntaan, ei mihinkään. Muistakaa se. Ihmiset, teidän elämä Suomessa ei ole tylsää, jos niin ajattelette, ja siksi ette jaa kuulumisia. Te voitte tehdä siitä kiinnostavan ja meitä kiinnostaa pienetkin asiat! Meille teidän menot eivät ole tylsiä, vaikka olisikin vain kouluhommia tai sohvalla röhnöttämistä tai baarissa huippuhetki oli kun vessassa törmää yhteen tuttuun. Me ollaan koettu ne kaikki ja tiedetään, että aina on silti jotain mitä tapahtui ja haluaisi jakaa. Ollaan huomattu, että jos ollaan aivan hiljaa, kukaan ei ole ruvennut kauheastikaan kaipailemaan. Oikeesti, niin karulta kun se kuulostaakin, tää on totta. Ei me mitään huomionhakuisia nyt yritetä olla, mutta vähän tuo loukkaa. Ja satuttaa ilkeästi.

Sitten kun tullaan takaisin, toivottaisi viimeistään silloin huomaamme pelkojen olevan turhia ja meidän välit on yhtä läheiset kuin ennenkin. Tullaan kehittelemään meidän yhteisiä juttuja sitten siitä lähtien! Auttakaa meitä pääsemään tästä tunteesta pois vielä kun olemme täällä. Ettei mee koko loppuaika siihen, että pohditaan tällasia juttuja aamusta yöhön. Kiitti ja kuitti! (Tässä vaiheessa "LoL naiset")

Kaikella rakkaudella mitä löytyy,

                                                            Marina ja Henna

Chapter 11.

Ja taas viikko on vierähtäny! Päätettiin viimeinkin tarttua koneeseen ja kirjoittaa päivitys. Hetkellisen "eihä me olla tehty mitään"-fiiliksen jälkeen tulikin ihan kiva lista asioita mitä voikin muistella. Sanotaanko niin, että ollaan vähän kyllä oltu tylsempiä :D Käydäänpäs nyt päivä kerrallaan!

Viikko alkoi hyvin masentavalla maanantailla. Ikävästä varmaan johtu, mutta molemmat oli ihan rikki ja itku ei ollu kaukana. Oli vaan sellainen vaikeasti selitettävä olo. Niimpä päätettiin, että skipataan maanantain tunnit. Ei oltais kyllä millään jaksettu keskittyä ja sosialisoitua joten ihan hyvä päätös. Ilta meni sitten ihme leffan parissa.

Pakollinen mainstream kuva

Onneks loppuviikko on mennyt rauhallisemmin ja iloisin mielin. Meille riittää vain yhdenpäivän masistelut! Ainakin tällä kertaa.. Tiistaina piristettiin itteämme lähtemällä Glasgowiin (once again..) vähä shoppailee.. kierreltiin kauppoja ja voi että tätä materialismionnellisuutta! ♥

Keskiviikkona päätettiin mennä kattomaan tohon koulun hengauspaikkaan, Uniin, Harry Potter-leffaa. Seuraan tuli saksalainen kamu JOKA EI OLLU KOSKAA LUKENU TAI KATTONU YHTÄKÄÄN POTTER LEFFAA!!!! Ja oli tietenkin hyvä aloittaa kattominen kutosleffasta :D Siinä juotiin yhen kaljat.

Olikohan se keskiviikko kun 3/5 Marnan kämppiksistä ja me jotenkin vaan keräännyimme keittiöön ja istuskeltiin varmaan kolme tuntia ihan vaan juttelemassa. Tutustuttiin toisiimme aika hyvin ja pari ihmistä pääsi avautumaan omasta aikaisemmasta elämästään. Ranujen aksentista ei aina meinaa saada selvää, mutta siihen on ruvennut jo tottumaan. Tuli jotenkin yhtenäinen olo ja Hennakin pääsi kuulemaan ihanat sanat: "You are part of our family". Jep, Henna punkkaa mun luona vieläkin.. (Kattellaan kun tuutte visiitille, kamrads, jos sitä silloin jättäis Marinan rauhaan hetkeks ! :D)


Torstaina Marina pääsi toistamiseen leipomaan pitsaa.. Rakas kämppis pyysi valmistamaan meidän erikoista, pienillä muutoksilla ja tulihan siitä kuulema "fantastista bulgarialais-suomalaista pitsaa". Marna löysi tarkoituksensa! Pitäis täs avata jo varmaan oma pitseeria.
Samana päivänä sovittiin näkevämme viime lautantaina tapaamamme intialainen frendimme ja mentiin sitten nelistään (bulgarialainen kämppis mukana siis (hengataan tän kanssa liiiian paljon.. seriously..) pelailee pöytätennistä. Mitäs me alkoholisti muidut vaa tilattiin alkoholliset juomat kun pojat litki jotai limuja :D Hauska nelinpeli oli, ihme kun ei hajoitettu paikkoja! Sellaista peliä oli välillä et huhhuh. Päästiin myös käymään intialaismiekkosen kämpillä. Syötiin subit ja katottiin toooooooosi outoja videoita mitä pojat näytti. Miten YouTube voikaan olla täynnä noin älyvapaita animaatioita ja maailma sekaisin olevia ihmisiä? Illan juttu: Kannattaa kattoo.


Perjantai alkoi International marketing tunnilla, jota varten valmistettiin PowerPoint esitys Suomesta. Ei oikein käyty mitenkään koko esitystä läpi, mutta onneksi juttua tuli kummaltakin hyvin. Ei oikeastaan jännittänyt, vaikka joutui esittämään englanniksi ihan tuntemattomien edessä. Oli aika hauskaa ja kuulemma ihmiset tykkäs! Hauska ja kannustava opekin, niin ei hirveesti jaksanu jännittää koko tilannetta.

Kannattaa olla aktiivinen ku ope palkitsee!

Päästiin tänään tutustumaan tunnilla myös ihka aitoihin skotlantilaisiin tylleröihin sekä kahteen suomalaiseen! Käytiin hakemassa Heidin paketti receptionista (kiitos Heidi paketista !! ♥) ja kun Henna sanoo nimensä, ohi menevät tytöt pysähtyvät: "SUOMALAISIA?!". Kaikkien ilmeet siinä vaiheessa :D Siinä sit seisoskeltii jonkin aikaa jutellen ja tutustuen. Kuinka helppoa täällä onkaan tutustua ihmisiin!

Ei kyllä Leijonat maistunu kovinkaan monelle täällä :D (Tän yhen skottitytön ilme... oisitte nähny :DD) Niistä puheenollen! Marina on aina inhonnu salmiakkia ja Leijonia, mutta mistä johtuneekaan, täällä kyllä rupes maistumaan! Ainoa joka tais tykätä, oli ranskalaiskämppis, Hennan murokaveri!
Näitä herkkuja sekä vähän suklaata saatiin postissa, Hennan ihanan äidin lähettämänä aiemmin viikolla (Kiitti äiti, saa lähettää lisää suklaata jos haluaa, ihan koska vaan ! ♥). Tänään saatiin myös lisää suomalaista herkkua Heidiltä, kiitos vielä kerran! Muillekki tiedoks, fanipostia voi (täytyy) lähettää seuraavaan osoitteeseen:  

Room number 1/2/G/3 (Henna) tai 1/4/P/4 (Marina (täällähän me suurimmaks osaks hengataan..))

Kiitti kiitti!!

Storie Street residence
35 Storie Street
PA1 2AP Paisley
United Kingdom

Tiivistettynä, viikko on ollut täynnä niin surullisia kuin myös mahtavia ilonhetkiä!

Adios !

                                                                              Pöytätenniksen maailmanmestarit
Henna ja Marina   

Chapter 3.

Ikävä - sana jota tullaan varmasti käyttämään tulevan vaihdon aikana liiankin usein.
Nyt jo lasketaan päiviä ja tunteja lähtöön sekä mietitään miten pystyisi ahtaamaan kaikki ystävät matkalaukkuun ja ottamaan mukaan. Vaikka kuinka koittaa rauhoitella sillä, että joku neljä ja puoli kuukautta on lyhyt aika ja nykyteknologialla pystyy pitämään hyvin yhteyttä plaaplaa..Mutta kyllä se kaipaus tulee olemaan suunnaton.

Näissä viimeisimmissä bileissä missä käyty sekä kouluhommia tehdessä, on tullu sellainen olo, että mekin missataan tosi paljon. Lohjan porukka on vaan niin paras ja toivotaan ettei meitä unohdeta tona aikana ja päästään takas mukaan. Miten me kestetään ilman teitä ja teiän juttuja! Muuallakin Suomessa asustelevat mursut ja murmelit sekä manaatit, älkää tekään unohtako meitä. Ollaan kumminki Hempen kanssa ihania ihmisiä, eiks je?! Välillä ajatukset harhailee ja mietitään tosissaan, onko tämä lähtö nyt kovinkaan järkevää. Pitää jättää liian monta asiaa taakse ja pari juttua jää kesken..Mutta sitten taas ravistellaan päätä ja heitetään tällaiset ajatukset pois. Tää vaihto tulee olemaan upea, unohtamaton kokemus ja mikään asia ei häviä täältä koti Suomesta.

Kaikki kyselee "millos se teiä lähtö on" ja halailee kuin nähtäisiin viimeistä kertaa. Hennan kanssa ei millään vielä pystytä sisäistämään, että oikeesti ollaan lähdössä ja pian pitäisi sanoa viimeiset heipat. Varmaan perillä, kun isutaan omissa huoneissaamme ja totuus iskeekin päin näköä. Pitää varoa ettei lähdetä pakokauhun valtaamana uimaan takas.. En mitenkään voi luvata etten itkisi lentokentällä, sori Emi. Hassua kun sitä odottaa enemmän sitä paluumatkaa ja jälleennäkemisiä. 

Mutta jooh, nyt loppu masistelu ja jatketaan positiivisella asenteella eteenpäin! Enään 8 päivää jäljellä lähtöön! Jaiks!

Best Regards

Marna